Peltobiomassan tuotteistaminen
Rationaali hanke

Projektit

Kehittämishankkeet ovat merkittävä tiedonhankkimisväline osallistuville yrityksille ja julkisyhteisöille. Hankkeiden avulla saadaan alueelle tietotaitoa toimintoihin, joihin yrityksillä ei ole varaa investoida tai uusien ideoiden selvittämiseen.

Meri-Lapin Maatalousneuvos on koko toimintahistoriansa ajan suunnitellut ja toteuttanut uusia kehittämishankkeita.
 

Peltobiomassa

Peltobiomassa projektin tarkoituksena on vajaatuottoisten peltojen tehokas tuotannollinen käyttö. Vuosittain pyritään samaan 50-120 hehtaaria lisää peltoalaa ruokohelven viljelyyn. Tavoitteena  kasvattaa peltoala sellaiselle tasolle, että sellu- ja paperiteollisuus kiinnostuvat ruokohelven käytöstä. Samalla parannetaan maaseutumiljöötä, joka palvelee matkailua ja ympäristön hoitoa.

Ruokohelpi lastausta Uuden viljelykasvin lanseeraaminen on vuosia kestävä prosessi, jonka eteenpäin saattaminen vaatii voimavaroja eri toimijatahoilta. Ruokohelpi on nousemassa vakuuttavaksi non-food kasviksi, jonka varaan peltotuotannon kehittämistä voidaan Pohjois-Suomen olosuhteissa rakentaa.
 


Markkinoinnin avaaminen vaatii tuottajayhteistyötä ja yritystoiminnan osaamista sekä pitkälle kehitettyä tuotantoa.

Toteutuma 2002

Ruokohelven keruu on suoritettu pääpiirteittäin. Keruussa on käytetty monia eri menetelmiä, joilla on haettu nopeaa ja tehokasta korjuukalustoa. Kevään aikana on tehty yhteistyötä VTT:n ja Ivon Seinäjoen lämpölaitoksen kanssa, jonne on toimitettu tarkkuussilputtua ruokohelpimassaa. Lisäksi ruokohelpiä on pelletöity Suvanto Lines Oy:n kanssa.

Vapo ostaa kaiken ylimääräisen ruokohelpimassan omaan käyttöönsä.

Maatilat ovat keränneet ruokohelpeä kuivikekäyttöön.

Valmiita tuotteita:
Ruokokupit
Ruokokuppeja


Rationaali hanke

Rationaali eli maatilojen taloushanke on saanut rahoituksen. Hankkeen kesto on kolme vuotta. Tänä aikana tiloille luodaan talousjärjestelmä, jossa saadaan selville todelliset tuotanto-kustannukset (paljonko maitolitra tai lihakilo maksaa). Hankkeen aikana keskitytään tilojen tuotannon kehittämiseen, joka näkyy työn mielekkyyden lisääntymisenä.

Yhteistapaamiset joissa käydään läpi erilaisia toimintatapoja: