Toiminta-ajatuksemme


Asiakkaamme arkipäivän ongelmien ratkaisuihin osallistuminen on kunnia-asia meille Meri-Lapin Maatalousneuvoksen väelle.
Jotta yrityksiä voidaan palvella taloussuunnitelmissa, on taloudesta ja myös tuotannosta tiedettävä. Olemme rakentaneet toimintaympäristömme siten, että voimme osallistua ja testata omassa yritystoimintaympäristössämme käyttämiämme ja suosittelemiamme menetelmiä ja oppeja.

Yrityskoon kasvaessa yrittäjän toimenkuva muuttuu, kasvun vaiheessa yrittäjä siirtyy rutiinityöntekijästä asiantuntijaksi, kokonaisuuden ohjaajaksi.

Taloussuunnittelu perustuu tarkkaan kirjanpitoon ja tietoon asiakkaan yritystoiminnasta. Talouden ja tuotannon tiedostaminen auttaa kehittämään yritystä ja yrittäjää. Tilitoimisto on avainasemassa yrityksen toiminnan kehittäjänä, koska toimistolla on vuosien tiedot yrittäjästä ja olemassa olevasta toiminnasta.

Tapa, jolla Meri-Lapin Maatalousneuvos toimii, on erittäin yrittäjälähtöinen. Palvelemme asiakkaita heille sopivana aikana, hankimme tiedot yrittäjälle tärkeistä asioista ja muokkaamme sen nopeasti omaksuttavaan "kuntoon".

Sanalla sanoen:  Myötäelämme yrityksen kaikissa vaiheissa.